lauantai 30. tammikuuta 2016

#162 Kepittelyä

Aloiteltiin yhdet omatoimitreeneistä hyppy-takaakierto-putki-hyppy-puomi pätkällä. Pätkä toimi ihan hyvin vaikka oma ohjaus oli taas enemmän tai vähemmän hakusessa. Kuitenkin muutamien toistojen jälkeen saatiin onnistunutta pätkää aikaan ja saatiinkin siirtyä seuraavaan tehtävään.

Lopputreeniaika käytettiin keppien treenaamiseen ja päästiinkin hyvin etenemään kepeillä. Muutaman ensimmäisen kerran meidän "blondilla" piti olla ohjurit joka välissä, mutta koko ajan saatiin napsia ohjureita pois ja lopulta tehtiin vain neljän ohjurin avulla keppejä.

Tekniikan löydyttyä uudestaan otettiin keppien jälkeen myös putki ja saatiinkin homma toimimaan hyvin joten keppien kohdalla on hyvä jatkaa kohti ratoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti