perjantai 27. huhtikuuta 2018

#211 - Missä mennään nyt?

Tammikuun jälkeen ollaan tehty paljon töitä terveys saralla ja viimeinkin aletaan olemaan siinä vaiheessa että en edes muista näin hyvää hetkeä pariin vuoteen.

P söi pari lääkekuuria korviinsa sen lisäksi että aloitettiin eliminaatio dieetti ja tällä hetkellä ollaan menty jo noin kuukauden verran ilman lääkkeitä ja koira on todella hyvässä kunnossa pelkän eliminaatio nappulan avulla. Meidän käytössä on siis Spesificin lohi-riisi nappula, mitä syötetään pelkiltään vielä ensi kuun ajan ja sen jälkeen aletaan joka kuu lisäämään joko yhtä lihaa tai yhtä viljaa kerrallaan Paten ruokavalioon ja katsotaan että mikä on ruoka-aine joka aiheuttaa kaikki ongelmat.

Omalla tavallani uskon että lihojen kohdalla ei mitään reaktiota saada aikaan, mutta viljojen kohdalla varmasti tullaan jotain reaktioa saamaan. Tarkempaa tutkimusta en ole vielä tehnyt siitä, että miten ruokavalioon saataisiin lisättyä tiettyä viljaa pelkältään, mutta tässä on onneksi vielä parisen kuukautta aikaa tehdä tutkimusta ja meillä on onneksi todella hyvä klinikka jota ollaan käytetty pitkään joten varmasti myös sieltä saadaan tarvittaessa apua.

Muuten elämään ja arkeen ei kuulu mitään ihmeellisempää, varsinkin kun asun toisella puolella suomea Pateen nähden, on harrastaminen vähän hankalaa, mutta yleensä kun kotikotona vierailen niin tulee pojan kanssa tehtyä jotain.

Blogin puolella ajattelin kirjoitella aina muutoksien tapahtuessa tästä meidän matkasta korvaongelmien parissa jos teitä vain kiinostaa seurata meidän matkaamme.