keskiviikko 15. tammikuuta 2020

#224 - Hengissä edelleen

Edellinen elonmerkki tässä blogissa on ollut kesäkuulta ja pahoittelenkin suuresti, että uusia päivityksiä ei ole tullut vaikka kerrottavaa olisi ollut vaikka miten.

Kesäkauden jälkimmäisellä puoliskolla aloitin valmentamaan Rally-Tokon parissa ja mulla oli tosi kiva ryhmä, joka oppi todella hyvin ja mun yllätykseksi jatkettiinkin myös talvikauden ensimmäinen puoliska samalla ryhmällä ja jatkettiin oppeja vielä pidemmälle.


Nyt tälle vuotta sainkin uudet koutsattavat ja jo yhden kerran perusteella myös uudet ovat super hyviä ja pari mun entistä ryhmäläistä tulee mun ja Paten treenikavereiksi, joten ihan kivaa että treeneissä on useampikin koirakko kun tähän asti ollaan treenattu vain kahden koirakon voimin.

Pate on edennyt treeneissä hyvin ja välillä pieni spanielimix näyttää jopa pitkään treenanneelta. Uusi treenikausi olisi alkamassa lauantaina, mutta itse vietän tuon päivän matkamessuilla äitin kanssa, joten me palataan pitkän tauon jälkeen treenien pariin vasta 25.1 ja saas nähdä miten ekat treenit menee varmaan kuukauden tauon päätteeksi. Yritän kirjoitella jonkinlaisen raportin siitä, miten treeneissä on mennyt ja ehkä ihan tälläisiä yleisiäkin kuulumisia aina väliin jos vain jotain kerrottavaa on.