sunnuntai 9. helmikuuta 2020

#227 - Erilaista treenaamista

Meillä oli viime lauantaina (08.02.20) hieman erilaiset treenit rally-tokon parissa, sillä perinteisen radan sijaan treenattiin niin, että meille näytettiin valmentajan toimesta aina kyltti jota treenailtiin paikalla ja samalla kentällä oli koko ryhmän koirakot.

Treenaus oli ihan mielenkiintoista, mutta ehkä hieman yksitoikkoista, ainakin kun treeniä jatkettiin koko ajan, eikä sitä oikeastaan tauotettu millään. Myös se, että treeni tapahtuu pienellä alueella alkoi jossain kohtaa olemaan puuduttavaa.

Patesta alkoi myös näkemään nopeasti että milloin se väsyi ja sen keskittyminen ei meinannut enään riittää, vaikkakin se teki muuten todella nätisti töitä ja sen kontakti oli todella hyvä ja muutenkin suorittaminen oli hyvää, vaikka se tuli hieman lentävästi halliin ja alkuun näytti siltä että sen kanssa ei voisi kuvitellakkaan treenaavansa samassa tilassa useamman koirakon kanssa ilman verryttelyä.

Välillä on ihan mukavaa treenata hieman erilaisellakin tavalla, joten siinä mielessä treeni oli myös ihan mukava :)

perjantai 7. helmikuuta 2020

#226 - shoppailua ja lisää treeniä

Meidän treenit on mennyt hyvin ja vaikka treeneissä on saanut miettiä onko treenattavana ollut jänis vai villakoira mix, on treenejä saatu silti vedettyä hyvin ja suoritukset ovat menneet hyvin.

Treeneissä tehtiin askel tehtäviä ja jatkettiin samalla myös asennoissa olemista jatkamista. Paten kanssa keksittiin myös miten saadaan yhden askeleen tehtävät sujumaan paljon paremmin. Kunhan vain villakoiran aivot saatiin matkaan, oli tehtävien suorittaminen suhteellisen nopeaa ja siistiä, mutta vielä saadaan hioa menoa siihen, että voitaisiin edes alkaa ajattelemaan kisaamista.


Pate sai myös yläpuolella olevissa kuvissa näkyvän uuden pannan, sillä pojan edellinen panta alkoi olemaan niin huonossa kunnossa että uusi panta oli todellakin tarpeen.

Uusi panta on Hobbyn S kokoinen sini-musta kangas panta. Panta on pehmeä, mutta silti tukeva ja siinä on soljen kohdalla hieman puolikuristavaa pantaa muistuttava pala, vaikka se on kuitenkin ihan solkipanta. Pannalla oli hintaa 7,95€ ja pantoja löytyi myös muissa väreissa ja kokoissa. Tämän pannanhan siis ostin ihan K-supermarketista.

lauantai 1. helmikuuta 2020

#225 - Takaisin rallykentille

Lauantaina 25.01.2020 oli aika palata takaisin treenauksen pariin Rally-Tokon merkeissä, kun päästiin vihdoin ja viimein meidänkin osalta aloittamaan treenit uudella kaudella. Kuukauden treenitauko ei kuulostanut ja tuntunut maailman parhaalta idealta, mutta kuten taas sain huomata, pienelle puudelimopille semmoinen tauko välillä joko sopii, tai sitten se ei sovi ja tällä kertaa tuollainen tauko oli ollut ihan hyvä ja pieni eläin oli todella hieno.




Yllä olevalla videolla näkyykin rata joka tehtiin treeneissä. Käytettiin tätä rataa myös malttamis treeninä, vaikka osan liikkeistä suoritinkin paljon nopeammin kuin osan.

Pate malttoi yllättävän hyvin, vaikka muutama kyltti olikin hieman malttamattomampia ja jos vain saadaan hieman lisää jaksamista mopille, voi siitä tulla hienokin kisapuudeli.