perjantai 29. toukokuuta 2015

#94 Treenejä



Käytiin viime perjantaina Paten kanssa taas treenaamassa omatoimisesti.

Saatiin treeneistä jopa vähän videota kun jaksoin improvisoida kameralle jalustan muuripalikasta. Videoiden laatu ei valitettavasti mitään mahtavaa ole, joten pahoittelut siitä!

Tulevaisuudessa toivottavasti saadaan joku kameran taakse tai sitten edes yritetään muistaa se jalusta : D
 
Ensimmäinen rata koostui suurimmaksi osaksi hypyistä ja mukana oli taas myös putki ja pussi. Pussin kanssa otettiin vain pari toistoa, sillä videoltakin huomaa miten lujaa tuolloin tuuli, joten pussin pressuosa ei pysynyt suorassa, joten jätettiin pussi aika nopeasti pois.




Seuraaville radoille muokattiin putken jälkeisten hyppyjen paikkoja, jotta rataan saatiin jotain pientä vaikeutta.

Tiettyjä pätkiä jouduttiin hiomaan radoista enemmän, mutta lopputulemana saatiin hyvää treeniä myös erilaisista ohjauskulmista.

Tällä viikolla yritän päästä treenaamaan keskiviikkona joten loppuviikosta taas mahdollisesti palataan treenikuulumisten pariin!




tiistai 26. toukokuuta 2015

#93 Mustin & Mirrin valokuvaus 24.4.2015

 

24.4.2015 Oli täällä Lapualla Mustissa & Mirrissä lemmikkien valokuvaus johon me Paten kanssa osallistuimme.



 

Yllä olevat kuvat olivat mielestäni parhaita kaikista kuvista mitä Patesta otettiin.

Kuvista kiitos Paula Niinistölle! 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

#92 Viimeinkin jotain kerrottavaa!

Tänään aloiteltiin agilityn treenikausi tälle vuotta omatoimi treenien merkeissä. Maksoin jokin aika sitten Kauhavan Kennelkerhon jäsenmaksun, joten nyt olisi tarkoitus käydä ainakin kerran viikossa treenaamassa omatoimisesti tai vaikka kaverin kanssa jos joskus joku kaveri saadaan treeneihin.

Treeneihin lähdettiin sillä ajatuksella, että käydään nyt katsomassa millä mallilla kenttä on. Täälä on viimeisen viikon satanut päivittäin, joten ei ollut varmaa että olisiko kenttä edes sellaisella mallilla että siinä voisi treenatakkin. Kenttä oli sateiden jälkeen vähän märkä, mutta sen verran kuiva että siihen sai radan rakennettua.


Ensimmäinen rata näytti tuon tyyliseltä. Rata koostui siis kolmen hypyn suorasta, putkesta, parista hypystä ja pussista.

Aluksi hiottiin tuota kolmen hypyn pätkää, sillä tuo kolmas, vähän vinossa oleva hyppy tuotti vaikeuksia ja Pate tuppasi juoksemaan esteen ohitse. Kun hypyt saatiin kondikseen otettiin mukaan myös muut esteet.

Homma sujui hyvin aina tuonne viimeiselle hypylle / pussille. Muutaman kerran Pate ei hypännytkään viimeistä hyppyä vaan juoksi jonnekkin omille teilleen, joten tuota loppuakin saatiin hioa jonkin verran.

Myös onnistuneita suorituksia saatiin radalle aikaan, joten sellainen sopivan vaativa rata meille.


Toista rataa oli jonkin takia todella vaikea yrittää siirtää piirrokseksi, joten siitä ei valitettavasti piirrosta ole.

Kuitenkin toinen rata alkoi edellisen radan kahdella hypyllä, josta jatkettiin vinossa oleville kahdelle hypylle ja siitä putkeen. Tällä radalla ongelmaksi muodostui tuo kolmas hyppy joka oli sen verran sivussa että Pate tuppasi jatkamaan suoraan toiselta hypyltä.

Tätä pätkää treenattiinkin ahkerasti ja kun saatiin tuo kohta sujumaan jatkettiin hommaa aina putkelle asti. Ajatuksena oli ottaa mukaan myös tuo yksi hyppy joka kuvassa näkyy, mutta koska radan alku oli vaativa jätettiin se pois ja otettiin onnistumisia tälle pätkälle.

Ensi viikolla voisikin ottaa treeniin tälläiset epäsuorat ohjaukset sekä katsoa jos saataisiin joku kameran kanssa matkaan, jolloin saataisiin ratoja videolle tai ehkä kuvia radoista.

Huomenna suunnataan Lakeuden kennelkerhon eli LAKKE:n jäsenkatselmukseen, jos vaikka saataisiin paikka vakiryhmään kesäksi.