sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

#100 Omatoimi agilityt 11.06.2015

Käytiin taas Paten kanssa treenaamassa omatoimisesti. Tulevien kisojen vuoksi rakensin meille yhdeksän esteen radan, jota sitten treenattiin enemmän ja vähemmän kokonaisena. Rata sisälsi seitsemän hyppyä ja kaksi putkea.

Saatiin radoilta jopa vähän videota kun veli lähti matkaan. Videon laatu on tällä kertaa valitettavasti jotain ihan hirveää, sillä jouduin kasaamaan videon useasta pätkästä. Ensikerralla yritän saada siistejä ratavideoita.




2 kommenttia:

  1. Annan pienen vinkin teidän treeneihin, etupalkka vois olla teille kova sana. En ole ennen sinun blogissa vieraillut, mutta nyt ensimmäistä kertaa kun katsoin muutamia videoita, niin havaitsin että koira on enemmänkin fokusoitunut sinuun kuin esteisiin. Tällä videolla eka pätkä meni tosi hyvin, kun sinulla ei ollut lelua kädessä eikä käsi namitaskussa. Mutta heti kun sinulla on lelu kädessä (edellisessä videossa) tai käsi namitaskussa, koiran huomio keskittyy nameihin. Etupalkka sen takia, että koiran fokus olisi eteenpäin. Tämä oli ihan hyväntahtoinen kommentti :) Siitä se lähtee teidänkin agilityura!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on totta että Pate on liikaa kiinni mun kädessä ja yritänkin alkaa hiljalleen saamaan koiraa enemmän irti musta jotta saataisiin irtoamisia paremmaksi. Usein joudun treenaamaan yksin, jolloin etupalkka ei onnistu, sillä jos tapahtuu jokin virhe en kerkeäisi hakemaan namikuppia tarpeeksi ajoissa pois. Yritän kyllä aina saada kaverin treeneihin jolloin saisi jonkun palkkailemaan loppuun että saisi tuota mussa kiinnioloa pois.

      Ja pitäisi vain opettaa itselle se että ei saa olla yhtään mitään kädessä radalla vaikka se tuntuisikin turvalliselta kun kuitenkin mielummin ottaa sen etenevän ja esteille irtoavan koiran.

      Poista