torstai 25. syyskuuta 2014

#79 Ratapätkää ja innokasta harrastelua


Eilisten agitreenejen ainut ohjattu rata näytti ylläolevalta. Ensin oli nuo pari hyppyä ja sitten putki. Rata sujui hyvin ja Patelle jouduttiinkin siirtämään tuota putkea kun sillä meinasi olla sen verran paljon nopeutta.

Toisena ohjattuna tehtävänä meillä oli keinun kolauttelu. Homma meni hyvin aina siihen asti kunnes ohjaaja vei Paten toiseen päähän keinua, siirtääkseen hyppyä jotta keinun kolahdusmäärä kasvaisi.



Omatoimitehtävänä testailtiin eilen vähän hyppyjä. Hyppyjä tehtiin molempiin suuntiin niin, että toiselle hypylle tuli vain suorat lähestymiset ja toisella hypyllä otettiin takaa kiertoa. Tehtävät sujuivat hyvin ja muutaman toiston jälkeen lopeteltiin tehtävät ja paineltiin lenkille.


Muisteltiin myös muutaman toiston verran viimme viikon tehtävää. Aluksi toisen pään (punainen viiva) hyppy oli vain aitoina ja parilla viimeisellä kerralla siinä oli puomi.

Mukavat ja vauhdikkaat treenit. Tästä on hyvä jatkaa ens viikolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti