tiistai 6. helmikuuta 2018

#210 Näkemiin agility

Tiistaina 30.1 koitti viimein se päivä, kun suunnattiin Paten kanssa luustokuviin. Kuvat Patelta otettiin epävirallisena, sillä koiralla ei ole kuitenkaan papereita eikä ainakaan näillä tiedoilla myöskään jalostuskäyttöä joten kuvien virallisuudella ei ole niinkään tarvetta. Tietenkin ehkä sitten joskus, jos rotu virallistuu Suomessa, katsellaan uudelleen kuvauttamista ellei nämä vanhat kuvat riitä.

Kuitenkin kuvautin pojalta koko setin eli selän, kyynärät ja polvet. Kuvista en saanut mitään kirjain raporttia, mutta eläinlääkärin sanallisen palautteen kylläkin. Kyynärä kuvat olivat puhtaat, mutta selän kuvassa oli vähän sanottavaa, seitsemännen selkänikaman ollessa muita alempana.

Myöskään polvikuvat eivät olleet täysin puhtaat ja polvista löytyikin nivelrikkoa, joka tuli päättämään meidän haaveet agilityssa kisaamisen jatkamisesta. Aksan parissa tullaan varmaan aina satunaisesti tekemään pieniä treenejä / käymään ohjatuissa satunaisesti, mutta ihan kunnollinen treenaus ja kisaaminen on meidän osalta loppu.

Lääkäri ei kieltänyt ainakaan vielä ihan täysin treenejä ja kisoja, mutta haluan itse yrittää pitää koiran mahdollisimman pitkään kunnossa, joten paras jättää homma kesken vielä kun kaikki on hyvin.


Klinikalla ollessamme hoidettiin myös Paten korvat ja mukaan lähtikin viiden päivän kipulääkekuuri sekä kahden viikon korvatipat ja lisää puhdistusnestettä, joka on muutenkin käytössä.

Mustista ja Mirristä kävin nappaamassa matkaan Avitalin flex tabletteja parantamaan nivelten kuntoa, jos vaikka saataisiin hetki aikaa lisää. Onneksi nivelrikko huomattiin aikaisessa vaiheessa, joten toivottavasti tableteista on apua ja seuraavan koiran kohdalla aletaankin syöttämään näitä heti pennusta, jotta tämmöisiltä yllätyksiltä mahdollisesti vältyttäisiin, vaikka eipä mikään varmaa ole kun kuitenkin elävistä olennoista on kyse.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Oma pappakoira oli nivelrikkoinen, nyt jo edesmennyt, mutta kuitenkin. Sille ei toi avital flex toiminut toivotusti niin päädyttiin pistoshoitoihin sekä käytettiin Nutrolinin nivelmonitehoa. Kannattaa liittyä facebookissa ryhmään Koirien Nivelrikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi vielä niin alussa oleva nivelrikko että en tiedä miten paljon meillä vielä vaikuttaa tuon syöttäminen, mutta onneksi noita vaihtoehtoja löytyy jos alkaa näyttämään siltä, että tämä ei ole meille se oikea vaihtoehto :)

      Poista