torstai 9. helmikuuta 2017

#207 - "Mitä me tehdään?"-treenit

"ei meidän kannata lähteä hallille kun oon kotona vain paripäivää ja on joulu"
"no mutta toisaalta mä kyllä haluaisin mennä treenaamaan..."
"mut viittiiks kuitenkaa mennä ku on joulu..."
"äsh, hitto kyl me mennää treenaan kerta ei tiiä et milloi pääsee seuraavaks"

Kutakuinkin tuolta kuullosti omien ajatuksieni vaihto jouluviikolla, kun mietin treeniajan varaamista hallilta lyhyelle joululomalleni.
Päädyin kuitenkin varaamaan treeniaikaa ja ihan mukavasti saatiinkin vähän treeniäkin tehtyä, vaikka taas lähdettiin hallille ilman mitään virallista ajatusta siitä että mitä meidän tulisi hallilla tehdä ja treeni suunnitelmat päätettiinkin luoda sen mukaan mitä hallilta löytyy.

Toiveissa oli, että hallilta löytyisi jokin kiva rallailurata valmiina, mutta tietenkään näin ei ollut ja jotenkin ei taas vain millään meinannut ajatus riittää siihen, että miten neljästä putkesta, A:sta, pomista ja kolmesta hypystä kasattaisiin toimiva rata, tai jokin treenipätkä.

Pienellä venkslaamisella saatiin aikaan treeniä ja aloiteltiinkin ihan vain putkirallilla, sillä jotenkin aina pitkän treenitauon jälkeen tuntuu siltä, että tuo koira ei vain pysy villoissaan hallilla, mutta aina se pääsee yllättämään sillä, että se onkin heti alusta asti ihan kunnon agiltykoiran näköinen.

Muutaman putkirallin jälkeen siirryttiin kontakteille Paten toiveesta ja saatiinkin kontaktit onnistumaan ihan hyvin, vaikka eräs proohjaaja unohti namipalkat kotiin... Kontakteja onkin ajatuksissa treenata jokaisella treenikerralla edes muutaman toiston verran, jotta ne joskus alkaisivat sujumaan paremmin.

Otettiin myös hyppyjä muutaman kerran ja niille ohjaukset onnistuivatkin yllättävän hyvin, vaikka ajattelin että en saisi millään koiraa kääntymään ohjaukseen. Myös jotain rataakin tehtiin lennosta ja saatiinkin ihan kivaa rallia aikaan.

Ensikerralla olisikin tarkoituksena jatkaa treeniä niin agilityn kuin rally-tokonkin parissa ja mahdollisesti saada jotain treenikaveria tai neuvojaa paikalle.

2 kommenttia:

  1. Rally-toko täällä suunnitteilla, joten sille ainakin iso suositus :)

    http://haskisti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rally onkin meidän treeni repertuaarissa mukana ja sitä treenaillaankin aina satunaisesti.

      Poista